Uusi sote-malli on eliitin vallankaappaus
Kirjoittaja Yrjö Hakanen
Artikkeli Tiedonantaja 28.3.2014
Sunnuntaina julkistettu neljän suurimman puolueen puheenjohtajien sopima
uusi sote-malli siirtää vallan sosiaali- ja terveyspalvelujen
järjestämisestä pois kunnilta ja asukkaiden vaaleilla valitsemilta
edustajilta viiden jättikokoisen kuntayhtymän johtajille. Samalla se
avaa tietä entistä laajemmalle kuntien palvelujen kilpailuttamiselle.
Kunnilta pois puolet vallasta
Uusi sote-malli on eliitin vallankaappaus. Siitä sovittiin ensin
kokoomuksen, keskustan ja SDP:n puheenjohtajien salaisissa
neuvotteluissa. Sen jälkeen mukaan otettiin perussuomalaisten
puheenjohtaja. Kunnilta, Kuntaliitolta ja asukkailta ei kysytty mitään.
Muille hallituspuolueillekin jäi vain äänettömän yhtiömiehen rooli.
Kuntien kaikkien sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen
keskitetään viidelle yliopistokeskussairaaloiden ympärille
muodostettavalle kuntayhtymälle. Kyse on yli 20 miljardilla eurolla
tuotetuista palveluista, joissa on noin 265 000 työntekijää ja useiden
miljardien omaisuus.
Kullekin sote-yhtymistä tulee vastuu yli miljoonan ihmisen sosiaali- ja
terveyspalveluista. Sopimuksen mukaan nämä viisi aluetta ”muodostavat
sote-palveluihin yksiportaisen ja selkeän hallinnon”. Niihin tulee
keskimäärin yli 60 kuntaa.
Käytännössä valta keskittyy isoja kaupunkeja ja suuria puolueita
edustaville sote-alueiden johtajille, joita ei valita vaaleilla.
Kunnilta riistetään puolet päätösvallasta. Niiden tehtäväksi jää maksaa
laskut ja tuottaa ne palvelut, joita sote-johto haluaa niiltä tilata.
Kuka tarvitsee jättiyksiköitä?
Mihin tällaisia jättikuntayhtymiä tarvitaan? Hallituksen ja
oppositiojohtajien tiedotteessa niitä perustellaan kahdella asialla:
”palveluketjujen saumattoman kokonaisuuden” tavoite ja ”julkisen
talouden kestävyysvajeen” vähentäminen.
Jos suuret yksiköt toisivat saumattomat palveluketjut ja
kustannussäästöt, pitäisi Helsingin ja muiden isojen kaupunkien toimia
parhaiten ja tehokkaimmin. Näinhän ei ole. Suuri on usein byrokraattista
ja tehotonta.
Palveluketjujen ongelmat johtuvat ennen muuta kuntien henkilöstön,
hoitopaikkojen, kotipalvelujen ja rahojen vähyydestä. Näihin ongelmiin
uusi malli ei tuo mitään helpotusta. Päinvastoin se jatkaa palvelujen
rahoituksen leikkaamista, hallituksen tiedotustilaisuudessa puhuttiin
jopa ”miljardiluokan menosäästöistä”.
Suorastaan käsittämättömiä ovat THL:n johdon perustelut, että uudella
mallilla ”painopiste saadaan peruspalveluihin ja ennaltaehkäisevyyteen”
(HS 24.3.). Peruspalvelujen osalta paras asiantuntemus on lähellä
asukkaita kunnissa, ei kaukana erityisvastuualueilla. Lähipalvelut ja
yhteys asuinalueisiin ovat ratkaisevia, jos halutaan hoitaa terveyttä ja
hyvinvointia eikä vain sairauksia ja ongelmia.
Kustannusten vähentämisen tavoitteet yhdistettynä päätöksenteon
etääntymiseen asukkaista voimistavat paineita karsia lähipalveluja.
Hallituksen ja oppositiojohtajien sopimus jättää auki, missä määrin
sote-alueet tilaavat palvelut kunnilta tai miten laajasti ne
kilpailutetaan.
Sosiaali- ja terveysministeriön kokoomuslainen kansliapäällikkö on jo
kehunut sote-ratkaisun luovan ”hallittavan ympäristön raha seuraa
potilasta –mallille”, jolla oikeisto haluaa siirtää rahaa kuntien
palveluista yksityiseen bisnekseen (HS 25.3.). Palvelujen
kilpailuttaminen ja siirtäminen yksityisten yritysten toteutettavaksi
helpottuu, kun yksiköt ovat suuria ja päätökset tehdään vailla
demokratiaa.
Hylkää pohjoismaisen mallin
Peruspalvelujen ja varsinkin sosiaalipalvelujen kehittäminen on jäänyt
sote-mallissa erikoissairaanhoitovetoisen ajattelun jalkoihin. Tässä
malli eroaa muista pohjoismaista, joissa kunnat vastaavat
sosiaalipalveluista ja monin osin perusterveydenhuollosta. Muissa
pohjoismaissa on valtion osuus muun muassa terveydenhuollon
rahoituksessa paljon suurempi kuin Suomessa. Missään Euroopassa ei ole
meille nyt esitettyä sosiaali- ja terveyspalvelujen päätösvallan ja
järjestämisen keskittämistä.
Uusi sote-malli syntyi tilanteessa, jossa Jyrki Kataisen hallituksen
aiemmat esitykset osoittautuivat mahdottomiksi toteuttaa, jopa
perustuslainvastaisiksi. Hallitus on oppositiojohtajien tukemana mennyt
kuitenkin ojasta allikkoon.
Jos yli puolet kuntien palveluista ja rahoista siirretään viiteen
jättikokoiseen ”hallintohimmeliin”, rikotaan perustuslain velvoitteita
kehittää kuntien hallintoa asukkaiden itsehallintoon perustuvana
lähidemokratiana. Se mitätöi suuren osan työväenliikkeen kamppailulla
aikoinaan saavutetusta kunnallisesta äänioikeudesta.
Vaihtoehtona kaksiportainen malli
Useimmissa Euroopan maissa paikallishallinto on järjestetty kaksi- tai
kolmiportaisena. Niissä on kuntien lisäksi maakuntahallinto ja isoissa
kaupungeissa usein myös kunnanosavaltuustot. Tästä löytyy vaihtoehto
sote-mallin edustamalle keskittämiselle ja johtajavaltaisuudelle.
Jos erikoissairaanhoito ja erityisen vaativat sosiaalipalvelut
siirretään maakuntatasolle, voidaan kuntarakennetta tarkastella
ensisijassa peruspalvelujen ja lähidemokratian näkökulmasta. Tällöin
pienikin kunta voi toimia hyvin perus- ja lähipalvelujen järjestäjänä.
Vaaleilla valittavan maakuntahallinnon alaisuuteen voidaan koota
sairaanhoitopiirit, ely-keskukset ja muu aluehallinto. Toisaalta
kunnissa voidaan kehittää lähidemokratiaa, kuten osallistuva budjetointi
ja kunnanosavaltuustot.
Lisäksi on vahvistettava julkisten palvelujen rahoitusta ja lopetettava
laajeneva kilpailuttaminen. Esimerkiksi jos pääomaverotus olisi
EU-maiden keskitasolla, kertyisi verotuloja vuodessa noin neljä
miljardia enemmän ja kuntien valtionosuuksia voisi nostaa.