maanantai 24. syyskuuta 2012

Leikkauslistojen toteuttamiselle - vaihtoehto

 Kokoomuksen Kataisen johtama sixpack hallitus, kuuden puolueen hallitus on leikannut, kuntien valtionapuja noin 1,2 miljardia euroa vuodessa. Tuusulalta leikattiin tänä vuonna peruspalveluiden valtionosuuksista 5,3 miljoonaa euroa. Samalla lailla valtionosuuksia leikattiin 90-luvulla. Seurauksena oli palvelujen heikkeneminen, jonka laskuja maksamme vieläkin.

  Toisaalta valtion osuuden supistaminen on merkinnyt palvelujen rahoituksen painopisteen siirtämistä pienituloisiin kovemmin kohdistuviin kunnallisiin veroihin ja maksuihin. Hallitusohjelmaan ja EU:n talousliittosopimukseen kirjatut menoleikkurit uhkaavat vaalien jälkeen taas uusilla leikkauksilla.

 Väitteet siitä, ettei suomalaisten maksut Eu maiden pankeille, ole kuntavaaliasia on lähinnä
pään pistämistä pensaaseen. Totta kai ne ovat myös kuntavaalien asia, nimenomaan. Sillä ne tuet maksetaan suomalaisten verovaroista ja kun nämä miljoonat eurot lapioidaan Eu:n maiden pankeille
ne ovat poissa oman maamme taloudesta - lopullisesti.

 Hallituspuolueiden väitteet rahan puutteesta ovat perättömiä, koska suomi on maksanut muiden maiden puolesta Eu:n jäsenmaksujakin 2,4 miljardia euroa ja maksoi omaa jäsenmaksua ennätykselliset 803 mijoonaa euroa. Puhumattakaan asehankinnoista, yritystuista ja Afganistanin sodan kuluista, ja ne ovat miljoonia euroja.

 
 Kuntien palvelujen lisärahoitus on välttämätöntä ja hyväksi. Pääomatuloja on alettava verottaa kunnallisverotuksessa kuten muitakin tuloja. Pääomatuloisia on Tuusulassa 9550  ja heistä 3123 saa pääomatuloa 100.000 euroa tai enemmän, eivätkä he maksa centtiäkään kuntaveroa.

  Tämä pääomatulojen kuntaverottaminen tuottaisi suomen kunnille 1,3 – 1,8 miljardia euroa vuodessa. Kuntien valtionosuuksia ja osuutta yhteisöveron tuotosta on lisättävä. Kunnallisvero on muutettava progressiiviseksi ja kunnallisveron perusvähennystä on korotettava.


  Kuntien taloutta voidaan ja pitää vahvistaa myös kehittämällä kunnallista liiketoimintaa. Tästä olen tehnyt kuntalaisen aloitteen, eli on perustettava rakennusyhtiö Tuusulan kuntaan. Tuusulassa jonottaa kohtuuhintaista vuokra-asuntoa 430 taloutta (n. 1200 henkilöä). Tämä jonotus on Tuusulassa jatkunut jo vuosikymmenen oleellisesti vähentymättä.

 Suuria rakennusyhtiöitä ei vuokra-asuntotuotanto ilmeisesti kiinnosta, vähäisemmän voiton johdosta. Suur-Helsingin alueelle on sovittu 13.000 asunnon rakentamiseksi, toteutunut tavoitteesta on vain 76 ! Siksi kuntien on tehtävä kunnallista ja kunnollista omaa rakentamis liiketoimintaa.

 Kuntien on tuotettava peruspalvelut itse ja hylättävä kalliit yksityiset palvelut.

perjantai 21. syyskuuta 2012

Jokelalaista maakauppaa, oikeistolaisella vedätyksellä



Kirjoitusta tarjottu paikallisille lehdille (Keskari ViikkoUutiset Vartti ) eivät ole julkaisseet.


 Jälleen (lehtitietojen mukaan 2.9) tiukasti maanomistajien edun puolesta, kuntalaisten kukkaroille tahtova Jokelalainen kokoomusvaltuutettu (ja kunnanhallituksen jäsen) ajaa itsepäisesti samaa jo aiemminkin ”kiville” mennyttä omalaatuista maapolitiikkaansa Tuusulan kunnanhallituksessa.

 Vuosia sitten samaisen kokoomusvaltuutetun ”hintavedätys yritys” kohdistui peltoalueen kauppaamiseen Jokelassa Pertun periltä. Silloin hint oli liki 6 kertainen normaaliin, vakiintuneeseen ja Tuusulan maapoliittisen ohjelman mukaiseen hintatasoon.

 Kunnalla oli silloinkin omistuksessaan maa-alueita Jokelan keskustassa, eikä ollut järkevää eikä mitään tarvetta hankkia, tätä kokoomus politiikon kauppamaa  maa-aluetta n. 2 kilometrin päästä -  Pertun periltä.

 Onneksi luottamushenkilöt torjuivat silloin ko. ”vedätyksen” ja puolustivat kunnan ja kuntalaisten etua, kuten luottamushenkilöiden kuuluukin.

 Toivottavasti tämäkin Peltokaaren alueen rahastusyritys ja kuntalaistenkin kukkarolle käynti torjutaan, ja palataan vakiintuneisiin käypiin hintoihin. Ihmetellä täytyy, kokoomuksen ja keskustan jäsenten "istumista kahdella tuolilla, kunnahallituksissa.

 Täytyy olla superleveä takalisto, jotta voi istua kahdet tuolilla samaan aikaan,
maanomistajan etujen ajajana ja kunnan/kuntalaisten puolesta luottamustehtävässä.

Valitettavasti vaarana on, että kunta/kuntalaisten etu voivat jäädä tässä takalistojen taistelussa tappiolle.

torstai 13. syyskuuta 2012

Kuntalaisen aloite rakennusyhtiöstä Tuusulaan

Tuusulan kunnalle ja valtuustolle

Kuntalaisen aloite 13.9.2012

Aloitteeni kohteena on perustaa Tuusulan kunnalle oma rakennusyhtiö, tämä
siksi, koska yksityisiä rakennusyhtiöitä ei sosiaalinen vuokra-asunto tuotanto suuremmin kiinnosta, ilmeisesti liian pienen voittotuoton takia.

Tuusulan kunnan vuokra-asunto jonossa, on nykytietojen perusteella (viranhaltia tieto)
430 ruokakuntaa, eli 1204 henkilöä).

Jonon määrä on vuosittainen, eli lyhennystä asuntojonossa ei juurikaan tapahdu,
siksi on ryhdyttävä sellaisiin toimiin, joilla puretaan Tuusulan kuntalaisten vuokra-asunto
hätää ja jonottamista.

Tänään 13.9.2012 uutisoidun tiedon mukaan myös pääkaupunkimme Helsinki, on myös
perustamassa rakennusyhtiön, turvaamaan vuokra-asuntotuotannon.

tiistai 4. syyskuuta 2012

Kenen etuja ajaakaan ajavat Kok ja Kepu kunnanhallituksessa

Jälleen (lehtitietojen mukaan K-U 2.9) tiukasti maanomistajien edun puolesta,
kuntalaisten kukkaroille tahtova, Jokelalainen kokoomusvaltuutettu (ja kunnanhallituksen jäsen) ajaa itsepäisesti samaa, jo aiemminkin ”kiville” mennyttä maapolitiikkaansa Tuusulan kunnanhallituksessa.

 Vuosia sitten kyseisen kokoomusvaltuutetun ”hintavedätys yritys” kohdistui peltoalueen kauppaamiseen Pertun periltä. Silloin hint oli liki 6 kertainen normaaliin, vakiintuneeseen ja Tuusulan maapoliittisen ohjelman mukaiseen hintatasoon.

 Kunnalla oli silloinkin omistuksessaan maa-alueita Jokelan keskustassa, eikä ollut järkevää eikä mitään tarvetta hankkia, tätä kokoomus politiikon kauppamaa  maa-aluetta n. 2 kilometrin päästä, -  Pertun periltä.

 Onneksi luottamushenkilöt torjuivat silloin ko. ”vedätyksen” ja puolustivat kunnan ja kuntalaisten etua, kuten luottamushenkilöiden kuuluukin.

 Toivottavasti tämäkin rahastusyritys ja kuntalaistenkin kukkarolle käynti torjutaan, ja palataan vakiintuneisiin, käypiin hintoihin. Ihmetellä täytyy, kokoomuksen ja keskustan
jäsenten istumista kahdella eri tuolilla, kunnahallituksissa.

 Täytyy olla superleveä takalisto, jotta voi istua kahdella tuolilla samaan aikaan,
maanomistajan etujen ajajana ja kunnan/kuntalaisten puolesta luottamustehtävässä.

Käsitykseni on, että valitettavasti kunta/kuntalaiset jäävät tässä takalistojen taistelussa tappiolle.

maanantai 27. elokuuta 2012

Muutos kuntapolitiikkaan Tuusulassa, - välttämätön !






On ilahduttavaa nähdä, että Tuusulan sitoutumattomat porvaritkin Tuija Reinikaisen (TuPu) kirjoituksen perusteella (K-U 24.8-12) ovat aiheellisesti järkyttyneitä valtapuolueiden rajuista leikkauksien linjasta Tuusulassa. Toivottavasti tästä seuraa myös kunnon toimintaa (myös yhteistoimin) kokoomuspolitiikkaa vastaan Tuusulan kunnassa.

Kun tiedämme sixback- hallituksen leikkauksista Tuusulan kunnalta 5-7 miljoonaa
euroa, on selvää että nämä kuntien ”vajeet” siirretään nykyvaltapoliittisen eliitin toimesta kuntalaisille maksettavaksi. Ja se kohtelee rankimmin pienituloisia kuntalaisia, koska kuntavero on nykyisin tasavero ja vie pienistä tuloista yhä suuremman osan.

Kuntien rahoitus on palautettava tasolle 1995, sen jälkeen Lipposen (sdp) 1 hallituksesta
alkaen kunnilta on leikattu 5 miljardia euroa vuosittain, siinä syy kuntien rahoituksen vaikeuksiin ja Kataisen hokemiin kestävyysvajeisiin.

Näpertely kuntaveroprosentin kanssa ei tuo mitään muutosta nykypolitiikkaan, ja jos kuntapolitiikassa muuta esitetä, vaan se on - alistumista.
Tervetuloa mukaan toisenlaiseen kuntapolitiikkaan TuPu
toivoo;

Jori Porspakka
Skp

torstai 16. elokuuta 2012

Skp:n Tuusulan ja Jokelan osastojen puh.johtajien aloite

Kuntalaisen aloite:

Tuusulan kunnanvaltuustolle

 

Perusterveydenhuolto maksuttomaksi Tuusulassa


Terveydenhuollon perusperiaate on, että kaikkien pitäisi saada yhtä paljon ja yhtä laadukkaita terveyspalveluja. Tämä ei ole toteutunut Tuusulassa, vaan tässä suhteessa epätasa-arvo lisääntyy kaiken aikaa.  Tämä kehitys heijastelee yhteiskunnan yleistä eriarvoistumista.
Julkisen terveydenhuollon leikkaukset ovat johtaneet palvelujen heikentämiseen. Ne ihmiset, joilla ei ole varaa kalliisiin yksityispalveluihin, eivät saa kunnollisia terveyspalveluja. Tällä on oma vaikutuksensa tulotasosta riippuvien terveyserojen voimakkaaseen kasvuun.

Tämän kuntalaisen aloitteen allekirjoittajat vaativat, että kaikille tuusulalaisille turvataan tasavertainen oikeus terveyspalveluihin.  Tätä tavoitetta edesauttaa maksuton perusterveydenhuolto.

Maksuttomuuden lisäksi terveydenhuollon resursseja on lisättävä. Terveyspalvelujen rahoitukseen ei saa tehdä leikkauksia. Laadukkaat kunnan itsensä tuottamat terveyspalvelut on turvatta kunnan kaikissa osissa ja perustettava tarvittaessa uusia terveysasemia.


Allekirjoittajat  Jori Porspakka                     
                 Igor Kopiloff
                          Tiilenkärrääjäntie 3                             
  Huhtariihentie 15
                           05400 Jokela                        
                 04360 Tuusula

maanantai 13. elokuuta 2012

Tuusulan kokoomusjohtoinen kuntapolitiikka, tuhoaa palvelut !



 Syksyn alussa kunnanhallituksen puheenjohtaja Sanna Kervinen julisti oikein radiossa
Tuusulankin kuntalaisille mm. ”vuokra-asunto tuotanto ei kuulu kunnan (Tuusulan) tehtäviin”  ja samalla tämä kunnanhallituksen puheenjohtaja väitti ”kunnan vuokra-asuntojen myynti Kellokoskella, parantaa vuokra-asunto tilannetta Tuusulassa”. Eli
kun myydään yksityisille kunnan omistamia vuokra-asuntoja, vuokra-asunto jonot lyhenee.

Täydellistä tietämättömyyttä kyseiseltä Tuusulan kunnanhallituksen Kerviseltä,
kyseinen kokoomuslainen luottamushenkilö, ei tiedä edes vuokra-asuntojen jonottavien
ruokakuntien määrää, koska väitti valmistuvien vuokra-asuntojen määrän riittävän
kysyntään.

 Tässä päivitettyä tietoa myös luottamushenkilöille. Ruokakuntia on jonossa koko kunnassa 430 (tieto viranhaltialta 2.8.2012) ja tämän jonon ei tule koskaan riittävästi
vähenemään nykyisillä toimilla, joita päättäjät (valtion/kunnan) puuhastelevat.   

 Tältä kunnanhallituksen puheenjohtajalta on aiemminkin kuultu sammakoita ja ”epätotuuksia” riittämiin.
 Viime eduskuntavaalien aikaan hän julisti Jokelan Markkinoilla
kertovansa iloisia asioita Jokelaisille, ”terveyspalveluja ei tänä vuonna supisteta”,
vaan toisin tehtiin kokoomuksen ja hänen johdolla.

Tämä nykyinen vuosi on jo kolmas kerta, kun johtavat kuntapuolueet  leikkaavat tai lopettavat kesäksi sosiaali- ja terveyspalveluja Jokelassa ja Kellokoskella.

 Palaan vielä Tuusulan kunnan vuokra-asunto kuvioihin, sen järkyttäviin tapahtumiin Haukkamäessä. Vaikka Tuusulan tilintarkistuslautakuntakin oli huomauttanut kyseisen vuokratalon hoidosta, tai hoitamattomuudesta kuntapolitiikkoja, eivät valtuutetut osanneet tai halunneet pitää huolta kunnan omaisuudesta.

 Velvoitettua talon isännöitsijää, vastaamaan talon kunnosta ei löytynyt, samoin ei
löytynyt valtuutetuista ”ryhtiä” hoitamaan ja huolehtimaan luottamusasemansa velvoittamana kunnan omaisuutta.

 Ilmeistä on, että kuntavaltuutetut ja virkamiehet ovat ”sovitelleet” vuokratalon tuhoamisen
ja myynnin yksityiselle pilkkahintaan. Ostaja Jealha Oy (yhden henkilön firma) maksoi
koko kivitalosta 208 000 euroa ja sai myös kaupan mukana erittäin kalliin korjaus suunnitelman, jonka oli maksanut  -  tietysti Tuusulan kunta.

 Käsittämätöntä on, että kyseinen ”kauppa” on hyväksytty luottamushenkilöidenkin
taholla. Tuusulan kunta sai koko talon myynnistä 360 000 euroa (Keski-Uusimaa 11.8.2012) eli asuntoa kohti 9,230 euroa ! On mainittava , että ostaja sai vuokratalon
tilillä olleet ns. korjausrahat itselleen 330 000 euroa.

 Eli Tuusulan kunnan päättäjien toimin tehtiin tappiollinen kauppa, eli vain 30 000 eurolla
hävitettiin kunnan omistama 39 asunnon vuokratalo ja aiheutettiin 2 miljoonan euron
menetys.

 On käsittämätöntä ja vastuutonta, ettei tämä Tuusulan kunnan vuokratalon vastuuton hävittäminen ole herättänyt ketään valtuutettua tai valtuustopuoluetta, toimimaan kuntalaisten etujen puolesta.