maanantai 26. elokuuta 2013

Kunnat joutuvat maksamaan yritysten veronalennuksista

0
Jori Porspakka
Kunnat menettävät valtiovarainministeriön budjettiesityksessä (jo ennen päätettyjen leikkausten lisäksi) valtionosuuksia runsaat 360 miljoonaa euroa. Tämä tapahtuu valtionosuusprosenttia laskemalla kunnilta 30,96 prosentista 29,57 prosenttiin. Leikkaukset kohdistuvat kaikkiin kuntiin ja peruspalveluihin, eli sosiaali- ja terveyspalveluihin, kulttuuriin ja opetukseen.
Kuntaliitossa on laskettu, että jo päätetyt valtionosuusleikkaukset nousevat vuonna 2014 runsaaseen 1,1 miljardiin euroon, mikä merkitsee laskennallisesti 1,25 prosenttiyksikön korotusta kunnallisveroon. Samaan aikaan kuntien tehtävien määrää on kasvatettu.

Lisäksi budjettiesitys leikkaa koulujen valtionosuuksista, sote-kehittämishankkeista, kuntien yhdistämisavustuksista, peruskorjausrahoista, vanhuspalvelulain toimeenpanosta, ammattikorkeakouluilta ja kuntien sosiaalitoimesta yhteensä noin 90 miljoonaa euroa.
Valtionosuuksien indeksitarkistukset ja eräiden veromenetysten korvaaminen kunnille eivät paranna nykytilannetta – ne korvaavat vain osan kustannusten noususta.

Valtiovarainministeriön budjettiesitys hellii yrityksiä 870 miljoonan euron yhteisöveron alennuksella. Tämä lahja maksatetaan muun muassa työttömillä ja köyhillä. Työttömyysturvasta leikataan 92 miljoonaa euroa ja toimeentulotuesta 13 miljoonaa euroa. Myös kulutusverojen 400 miljoonan euron kiristys iskee pahimmin juuri pienituloisiin.
Missä ovat kuntien ja pienituloisten puolustajat?

Jori Porspakka
Jokela, Tuusula
Kunnat menettävät Valtiovarainministeriön budjettiesityksessä (jo ennen päätettyjen leikkausten lisäksi) valtionosuuksia reilut 360 milj. euroa. Tämä tapahtuu valtionosuusprosenttia laskemalla kunnilta 30,96 prosentista 29,57 prosenttiin.
Leikkaukset kohdistuvat kaikkiin kuntiin ja peruspalveluihin, eli sosiaali- ja terveyspalveluihin, kulttuuriin ja opetukseen.

”Jo päätetyt valtionosuusleikkaukset nousevat vuonna 2014 runsaaseen 1,1 miljardiin
euroon. Tämä merkitsee laskennallisesti 1,25 prosenttiyksikön korotusta kunnallisveroon.
Samaan aikaan kuntien tehtävien määrää on kasvatettu” toteaa Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Kietäväinen.

Lisäksi budjettiesitys leikkaa koulujen valtionosuuksista, sote-kehittämishankkeista, kuntien yhdistämisavustuksista, peruskorjausrahoista, vanhuspalvelulain toimeenpanosta, ammattikorkeakouluilta ja kuntien sosiaalitoimesta yhteensä noin 90 miljoonaa euroa.
Valtionosuuksien indeksitarkistukset ja eräiden veromenetysten korvaaminen kunnille eivät paranna nykytilannetta - ne korvaavat vain OSAN kustannusten noususta.

VM:n budjettiesitys hellii yrityksiä 870 miljoonan euron yhteisöveron alennuksella. Tämä lahja maksatetaan mm. työttömillä ja köyhillä. Työttömyysturvasta leikataan 92 miljoonaa euroa ja toimeentulotuesta 13 miljoonaa euroa. Myös kulutusverojen 400 miljoonan kiristys iskee pahimmin juuri pienituloisiin.

”Yhteisöveron alentaminen lisää voitonjakokelpoisia varoja, minkä arvioidaan lisäävän luonnollisille henkilöille maksettavia osinkoja” sanotaan VM:n perustelutekstissä ja jatkaa
”VM:n laskelmissa luonnollisten henkilöiden osinkotulot kasvavat miljardilla eurolla vuodesta 2013 vuoteen 2014,  3 800 miljoonasta 4 800 miljoonaan euroon !
Missä onkaan kuntien ja pienituloisten puollustajat, vaalilupaukset ns. "työväenpuolueissa" hallituksessa lakaistu maton alle.

keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Tuusulan kunnanhallituksen ”hyytävä” päätös kuntalaisilleen kesäkuumalla.
Kyseessä kunnanhallituksen lisä, lisä, lisätuki Kiljavan sairaala Oy:lle 573 000 euroa (3,5 milj.mk ) tämäkään ei varmasti tule riittämään tälle yksityisen sairaanhoidon surkealle ja erittäin kalliille mallille, sillä koska esim. HUS on päättänyt olla tukematta Kiljavaa, ositetaan 11%  (eli HUS:n osuus pääomasta) muille osakaskunnille maksettavaksi.

Hallituspuolueiden yksituumaisuus tässä yksityisen sairaalan tukemisessa on silmiin-
pistävää, vaikka lehtitiedoissakin on mainittu kriittisiäkin Tuusulassakin olevan, ei niitä
ainakaan kunnanhallituksessa näy, toivottavasti sitten ainakin valtuustossa.

Tämä Tuusulan tukirahan on kuntalaisille lisärasitus entisten lisäksi, kaiken sen leikkaamisen päälle, joita Kataisen/Urpelaisen hallitus on tehnyt. 5,3 milj.euroa peruspalveluista poistettiin Tuusulalta ja seurauksena olivat verojen ja maksujen korotukset, joita sixpack-hallituksen ”kuntapäätteet” tehtailivat.

 Kun myös Persujen edustaja kunnanhallituksessa on näköjään muuttanut mielipiteensä ja on nyt lisätukirahan antamisen kannalla Kiljavalle, niin tämä yksituumaisuus rahanjaossa on näköjään ”tarttunut” vanhoilta kuntapuolueilta, jopa (lehtitietojen mukaan) veroparatiiseissa operoiville tahoille.
Jo alun alkaen, kuntien olisi ollut syytä jättää tämä yksityinen sairaalatoimija sivuun koko Kiljavasta sairaalasta,  koska se  rahoittaa toimintaansa osakaskuntien kuntalaisten selkänahasta.

keskiviikko 17. lokakuuta 2012




Taas ”kyykytetään” pohjois-tuusulalaisia, eli Jokelan ja Kellokosken terveysasemat kiinni kesällä, näin uutisoi Keskari 18.10-12.



 Tuusulan kunnan päättäjät , siirtävät sixpack-hallituksen leikkaukset (5,3 miljoonaa euroa)
kuntalaistensa maksettavaksi, sulkemalla terveyskeskukset ja vaikeuttamalla peruspalvelujen saantia.

 Vain Hyrylän terv.asema on toiminnassa kesällä ja Jokelasta ja Kellokoskelta on erittäin hankalaa päästä sinne, ilman omaa autoa. Järkyttävää toimintaa nykypäättäjiltä.

perjantai 5. lokakuuta 2012

Tuusulan kuntapäättäjien mieltymys "siltarumpu" politiikkaan




Tämä ”siltarumpu” kuntapolitiikka, joksi voi Koskenmäen liikenneympyrän laajentamisen vaatijoita kutsua, aina paikallista kansanedustajaa myöten. Häneltä, kun myös näiltä kuntapolitiikoiltakin on käynyt tiedoton tai tiedostamaton ymmärrättömyys asioiden tärkeysjärjestyksestä, mistä olisi ollut syytä olla todella huolissaan kuntapäättäjänä ( tai kansanedustajana ja hallituspuolueen jäsenenä )
Se, että kuntapäättäjien huomion saa vain lähellä oleva liikenneympyrä, jonka vaikutus on pieni, verrattuna tehtyihin kuntaleikkauksiin 5,3 milj.euroa ja tuleviin 4,5 miljardin euron leikkauksiin, sixpack- hallituksen tekemänä.

Nämä leikkaukset kohdistettiin Tuusulassakin peruspalveluihin, olisin odottanut, että syvä huoli kuntapäättäjillä liikkuisi muualla kuin pienessä Koskenmäen liikenneympyrässä.
Valitettavasti kuntien ”lahtaaminen” ei ole vielä loppunut, se on vasta alussa tämän hallituksen toimin. Rajut on toimet kuntia kohtaan, neljän vuoden aikana kuntien menetys on tulee olemaan, hallituksen puolueiden sopimana 4,5 miljardia euroa.

Näin se käy, 2012 Kataisen (kok) johtama hallitus (mukana kok sdp vas vih kd )
leikkasi hallitusohjelmansa mukaisesti 631 miljoonaa euroa. 2013 leikataan vielä lisää 125 miljoonaa euroa, 2014 edelleen 125 miljoonaa, 2015 leikataan 250 miljoonaa euroa, eli näistä kunnille kuuluvista valtionosuuksista olisi syytä kamppailla, koska nämä kuntien leikkaukset kohdistuvat kipeästi kuntalaisiin ja kuntiin.

Kehottaisin kuntapäättäjiä nostamaan katseensa, pikku ”siltarumpu” ympyröistään
todellisiin kunta/kuntalaisen ongelmiin.

maanantai 24. syyskuuta 2012

Leikkauslistojen toteuttamiselle - vaihtoehto

 Kokoomuksen Kataisen johtama sixpack hallitus, kuuden puolueen hallitus on leikannut, kuntien valtionapuja noin 1,2 miljardia euroa vuodessa. Tuusulalta leikattiin tänä vuonna peruspalveluiden valtionosuuksista 5,3 miljoonaa euroa. Samalla lailla valtionosuuksia leikattiin 90-luvulla. Seurauksena oli palvelujen heikkeneminen, jonka laskuja maksamme vieläkin.

  Toisaalta valtion osuuden supistaminen on merkinnyt palvelujen rahoituksen painopisteen siirtämistä pienituloisiin kovemmin kohdistuviin kunnallisiin veroihin ja maksuihin. Hallitusohjelmaan ja EU:n talousliittosopimukseen kirjatut menoleikkurit uhkaavat vaalien jälkeen taas uusilla leikkauksilla.

 Väitteet siitä, ettei suomalaisten maksut Eu maiden pankeille, ole kuntavaaliasia on lähinnä
pään pistämistä pensaaseen. Totta kai ne ovat myös kuntavaalien asia, nimenomaan. Sillä ne tuet maksetaan suomalaisten verovaroista ja kun nämä miljoonat eurot lapioidaan Eu:n maiden pankeille
ne ovat poissa oman maamme taloudesta - lopullisesti.

 Hallituspuolueiden väitteet rahan puutteesta ovat perättömiä, koska suomi on maksanut muiden maiden puolesta Eu:n jäsenmaksujakin 2,4 miljardia euroa ja maksoi omaa jäsenmaksua ennätykselliset 803 mijoonaa euroa. Puhumattakaan asehankinnoista, yritystuista ja Afganistanin sodan kuluista, ja ne ovat miljoonia euroja.

 
 Kuntien palvelujen lisärahoitus on välttämätöntä ja hyväksi. Pääomatuloja on alettava verottaa kunnallisverotuksessa kuten muitakin tuloja. Pääomatuloisia on Tuusulassa 9550  ja heistä 3123 saa pääomatuloa 100.000 euroa tai enemmän, eivätkä he maksa centtiäkään kuntaveroa.

  Tämä pääomatulojen kuntaverottaminen tuottaisi suomen kunnille 1,3 – 1,8 miljardia euroa vuodessa. Kuntien valtionosuuksia ja osuutta yhteisöveron tuotosta on lisättävä. Kunnallisvero on muutettava progressiiviseksi ja kunnallisveron perusvähennystä on korotettava.


  Kuntien taloutta voidaan ja pitää vahvistaa myös kehittämällä kunnallista liiketoimintaa. Tästä olen tehnyt kuntalaisen aloitteen, eli on perustettava rakennusyhtiö Tuusulan kuntaan. Tuusulassa jonottaa kohtuuhintaista vuokra-asuntoa 430 taloutta (n. 1200 henkilöä). Tämä jonotus on Tuusulassa jatkunut jo vuosikymmenen oleellisesti vähentymättä.

 Suuria rakennusyhtiöitä ei vuokra-asuntotuotanto ilmeisesti kiinnosta, vähäisemmän voiton johdosta. Suur-Helsingin alueelle on sovittu 13.000 asunnon rakentamiseksi, toteutunut tavoitteesta on vain 76 ! Siksi kuntien on tehtävä kunnallista ja kunnollista omaa rakentamis liiketoimintaa.

 Kuntien on tuotettava peruspalvelut itse ja hylättävä kalliit yksityiset palvelut.