KESTÄVYYS VAJE

Ministerit pelottelevat kansaa väestön ikääntymisen aiheuttamalla, kansantaloutta uhkaavalla kestävyysvajeella. Kansantalous ei tämän logiikan mukaan pysty huolehtimaan velvoitteistaan ellei bruttokansantulo koko ajan kasva. Lähes kaikki suomalaiset ovat joskus maksaneet jonkinlaista työeläkettä. Tämä eläkemaksu on eräänlaista siirrettyä palkkaa. Olemme siis maksaneet veroja palkoistamme yhteiskuntamme erilaisiin ”juokseviin” menoihin ja sen lisäksi meiltä on pidätetty eläkevakuutusmaksua.
Kestävyysvajeesta puhuttaessa syyllistetään usein ikääntyvää kansanosaa. Työssä olisi vaan jaksettava pidempään vaikka kuinka kolottaisi. Nykyinen työelämä kun on vielä muovautunut sellaiseksi, että jo keski-iän ohittaneen on vaikea täyttää kaikkia tämän kiihkeän menon edellyttämiä normeja. Tästä asiasta on tekemällä tehty ongelma ja kun kansa on saatu uskomaan tuohon uhkaan, onkin sitten helpompi perustella kaikki mahdolliset leikkaukset ja supistukset.
Eläkesäästömme ovat lakiperusteisesti rahastoidut. Meillä on noissa rahastoissa liki 150 miljardia euroa. Se on noin kolme kertaa Suomen valtion budjetti. Nuo isot rahat on sijoitettu enimmiltään hyvinkin turvallisesti ja tuottavasti. Tästä kestävyysvajeesta puhuessaan ministerit ja ekonomistit syyllistävät kansaa väittämällä meidän ”syövän kuormasta”. Heidän mukaansa velkaannumme hallitsemattomasti ja jätämme velat tulevien sukupolvien maksettavaksi. Pitäisi säästää, mutta samalla kansan pitäisi kuluttaa koko ajan enemmän.
Tässä on tämän uusliberalistisen talouspolitiikan dilemma, ongelma. Siinä on kaksi vaikeasti yhteen sovitettavaa kansantalouden osa-aluetta. Tähän ideologiaan kuuluu olennaisena elementtinä julkisen sektorin supistaminen minimiin. Hyvintointipalvelumme on paketoitu ja hinnoiteltu. Sitten toimintoja yhtiöitetään ja niitä myydään sille, joka halvimmalla ottaa meidän lapset, sairaat ja vanhukset hoitaakseen. Logiikkahan tässä on sama, kuin oli vielä sata vuotta sitten huutolaisten kanssa.
Julkinen sektori nähdään tässä uusliberalistisessa ideologiassa vain rasitteena. Sovittamaton ristiriita nyt vallalla olevan ajattelutavan ja sen entisen hyvinvointivaltion välillä konkretisoituu julkisen talouden rahoitusproblematiikassa. Työn verotus nähdään nykyään kaiken jumiuttavana kehityksen esteenä. Verotuloja kuitenkin tarvitaan jatkuvasti lisää. Onhan vastuullamme nyt jo osa Euroopastakin.
Nykypolitiikan taustalla olevat ideologit, ekonomistit ovat keksineet ehtymättömän tulonlähteen, kulutusveron. Sehän onkin tasavero, eli yksi tämän harjoitetun politiikan perimmäisistä tarkoituksista, ellei peräti sen syvin olemus ja tunnusmerkki. Progression kautta rikkailla on aiemmin ollut edes periaatteessa vähän suurempi vastuu vähempiosaisista.
Vääristynyt vastuunjako kansantalouden rahoituksesta saa aikaan ikäviä ilmiöitä. Karua luettavaa on Helsingin yliopistossa tehty tutkimus, joka osoittaa kylmäävällä tavalla tämän nykymenon raadollisuuden. Hyvin toimeen tuleva viidennes kansasta elää yli kymmenen vuotta pidempään kuin vastaava osa köyhimmästä kansanosasta. Tutkimuksen lopputulema on looginen: Suomi on luokkayhteiskunta.

Kirjoittaja Unto Nikula Skp:n Vantaan kaupunkijärjestön puheenjohtaja