torstai 6. marraskuuta 2014

Mitäs kunnan vanhuksista, kunhan säätiömme vain vaurastuu



Tuusulankin johtavat valtapuolueet ovat Stubbin/Rinne hallituksen
kunnallisia "kuntapäätteitä" ja tekevät kunnassa, kuten hallitus
ohjeistaa eli leikataan. Ja ohjeistukset ovat tarkoittaneet ja tulevat
tarkoittamaan, jatkuvia leikkauksia eli "sopeutuksia",
kuntatyöntekijöiden vähentämistä, palvelujen karsimisia, koulujen ja
terveyskeskusten lopettamisia, kuntaveron korotuksia 0,25 %,
kiinteistöveron korotuksia (n. 40 eurolla ) jne jne.

Ja tämä kaikki tehdään "velkavaleella" ratsastaen, koska maamme
johtavat eduskuntapuolueet eli hallitus on antanut tukia ja
verohelpotuksia 9 miljardia euroa suuryrityksille, pankeille ja
rikkaille. Lisäksi ovat vieneet ja viemässä vuoteen 2017 mennessä yli
7 miljardia euroa kuntien peruspalvelujen valtionosuuksista. Nämä
lakimääräiset tuet ovat kunnille korvauksia, niiden kustantamista
lakimääräisistä peruspalveluista.

Ja kaiken tämän itse tekemänsä veropohjan tuhoamisen jälkeen, nämä
valtapuolueet tuusulassakin (pienten porvari myötälijä puolueiden tuella)
tulevat jatkamaan linjaansa, viedä köyhältä tuhkatkin pesästä ! Ja
"lahjoittaa" Tuuskodon maat Tuusulajärven rannalta "bisneksiin". Ja
siirtävät vanhukset yksityisen säätiön hoiviin, jota hallinoivat
yllätys, yllätys, kokoomuslaiset ja demarit.

 Mainittakoon, että tämä Tuuskoto remointoitiin vain muutama vuosi
sitten miljoonilla euroilla ja oli toimiva. Toivon, että kuntalaiset
tutkivat ja seuraavat kyseistä operaatiota kriittisesti.

Ei voi olla kunnan kannalta tarkoituksenmukaista, että luovutaan
toimivasta ja remontoidusta, omasta Tuuskodosta ja aloittaa toiminta valtapuolueiden
hallitsemassa  kalliimmassa säätiön vuokratilassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti