torstai 8. kesäkuuta 2017



Kuten tiedämme Sipilän-hallituksen esitys sote- ja maakuntauudistukseksi ei tuo ratkaisuja palvelujen tärkeimpiin ongelmiin, kuten perustason resurssien puute, eriarvoisuus palvelujen saatavuudessa, ennaltaehkäisevän toiminnan vähyys ja asukkaiden vaikutusmahdollisuuksien puute. Esitys ei johda terveys- ja hyvinvointierojen kaventumiseen, päinvastoin se lisää niitä. Hallituksen esittämä menokehityksen leikkaaminen kolmella miljardilla eurolla, palvelujen yhtiöittämispakko ja ns. valinnanvapaus heikentävät lähipalveluja ja pirstovat palvelukokonaisuuksia.
Maakuntavaltuusto esitetään valittavaksi vaaleilla, mutta sille ei anneta todellista valtaa. Maakuntahallinto tarkoittaa esityksessä enemmänkin kuntien itsehallinnon piiriin nyt kuuluvien asioiden siirtämistä suurelta osin ministeriöiden ja yhtiöiden valtaan, mikä kaventaa itsehallintoa ja demokratiaa.

Tällainen uudistus on syytä hylätä. Esitämme uutta valmistelua niin, että perustason palvelujen järjestämisvastuu säilyy kunnissa ja perustason palveluja parannetaan, erikoistason palvelut ja valtion aluehallinnon tehtävät kootaan maakuntavaltuuston alaisuuteen, maksujen korotuksilla ei vaikeuteta pienituloisten palvelujen saantia, julkisten palvelujen rahoitusta vahvistetaan progressiivisen verotuksen pohjalla ja kehitetään osallistuvaa lähidemokratiaa.
Vaikka Tuusulan valtuusto päätti osallistua tähän Keski-Uudenmaan kuntien "oma sote" systeemiin
äänestyspäätöksellä, vuoden 2018 alusta, ja samalla "lahjoittavat" pois kunnallisen päätösvaltansa. Miksi, kenen etu ?
Vain kaksi vuotta on siitä kun kunnat, yksi toisensa jälkeen hylkäsivät suunnitelman kuntien yhdistämisestä. Oliko hylkäämisen syynä silloin vain edessä olleet kuntavaalit ?
Päätösvalta on kyseisellä "kuuden kunnan sote-koplalla" on ilmeisesti 10-20 jäsenen yhtymähallituksella, jonka valinta ei täytä demokraattisia edellytyksiä. Tämä yhtymä EI voi toimia palvelujen järjestäjänä eikä tuottajana, jos sotehanke toteutuu ja palvelujen järjestäminen siirtyy Uudenmaan maakunnalle, ehkä jo 2019.
Miksi tämä ennakkoonkin väliaikainen luopuminen kunnan omista terveyspalveluista ? Vastaus on
valitettavasti se sama - terveyspalvelujen yksityistäminen, hallituksen halusta. Ulkomaisille toimijoille, jopa veroparatiisi saarilta asti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti