tiistai 27. marraskuuta 2018



70 vuotis merkkipäiväni haastattelussa (K-U 8.11) kerrottiin minun lopettavan julkisen osanottoni politiikkaan, kirjoittamista myöten ! Kirjoittamisen lopettaminen ei pidä paikkaansa, vaikka Keski-Uusimaan päätoimittaja on ilmeisesti "tulkinnut" asian näin, koska allekirjoittaneen mielipiteitä (esim.) IPCC raportin nostattamiin kirjoituksiin ei julkaista. Yritän nyt vielä, myös toisten lehtien kautta.
 Valitettavasti tavallisia kansalaisia suomessakin, johdetaan harhaan ja (maksamaan) muiden "törkeilyt" maailmassa. Kasvihuonekaasuista 100 yritystä (maailmassa) tuottaa valtaosan eli noin 70 %. Tämäkin "tuotanto tulos" siirretään ilmeisesti päättäjien toimesta sujuvasti tavallisille kansalaisille - maksettavaksi !

 Suuri syyllinen kasvihuonekaasujen tuottamiseen on myös lentoliikenne ja erityisesti kaikkien armeijoiden ilma-ase, lentokone hävittäjät. Kun tiedetään, että jo yksi F-16 käyttää tunnissa 6359 litraa polttoainetta. F-15 käyttää 5980 litraa polttoainetta, ja yliääninopeuksissa - 15 litraa sekunnissa !

 Suurin kasvihuonekaasujen ja muiden haitallisten kaasujen levittäjäjä on Usa:n sotaministeriö Pentagon. Jolla on 702 sotilastukikohtaa 230 maassa ja lisäksi 6000 sotilastukikohtaa omilla alueillaan. Kyseessä on tuhansien hävittäjien tuottama kasvihuonekaasujen tuotanto!
Mutta kuten sotia ja niiden harjoituksia, niitäkään ei valvota ! Ne on vapautettu valvonnasta! Ilmeistä on, että tältä nykyiseltä ilmastosopimukselta on "pohja pois"!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti