keskiviikko 19. elokuuta 2015

Luokkaeroja hallitus vähättelee ja syyllistää työttömiä ja köyhiä.




Pelkkiä työttömiä työnhakijoita oli noin 450 000 huhtikuu 2015, joista eri työvoimapalveluissa (esim. kuntouttava työtoiminta) huomioidaan.

Pelkästään työttömiä työnhakijoita oli 325 000. Tilastosiivottujen määrä on siis 125 000.
Suppeimmissa tilastoissa, (joita julkistetaan tiheästi valtapuolueiden toimesta) näkyy pelkkä työttömien työnhakijoiden määrä. Näin ”kaunistellaan” työttömyystilastoja.

Työttömyys tietoa Uudenmaan läänin alueen 100 000:n työttömään lisääntynyt määrää ei voitu mitenkään ohittaa, valtapuolueissakaan.

Työttömien syyllistämisestä valtapuolueiden taholta käy esimerkiksi kuntouttava työtoiminta. Siihen ”aktivoidut” eivät saa palkkaa. He ”saavat” vain sosiaaliturvan, joka
on vastikkeellista. Yhteiskunnalle hyöty tästä toiminnasta on nolla, yksilölle se on suorastaan kyykytystä.

Avoimia työpaikkoja työvoimatoimiston haun mukaan noin 11 000 (heinäkuu 2015) ja tutkimustieto osoittaa, että vain harva työllistyy kuntouttavan työtoiminnan kautta. Että se siitä valtapuolueiden työvoimapolitiikasta.

Aktivointiretoriikkaa on myös ns. ”Nuorisotakuu” se on täysin epäonnistunut projekti, joka takaa ”polun löytämistä eteenpäin”. Polku eteenpäin EI tarkoita välttämättä työ- tai opiskelupaikkaa. Se voikin tarkoittaa kuntouttavaa työtoimintaa 9 eurolla päivä ja elämänhallintakursseja. Sekin on pakkoauttajien populismia, joka ei tarjoa mitään ratkaisua.

Perimmäinen ongelma on, että suomen yhteiskunnassa noudatetaan politiikkaa porvarien toimesta, jolla tuetaan globaalia kapitalismia ja samalla tietoisesti tuhotaan kansallisvaltiot sekä niiden kansalaisten haluama hyvinvointivaltio.
 
Tätä leikkaus suuntaa vastaan on järjestetty suurmielenosoitus 22 heinäkuuta Helsingissä, tule sinäkin. Ei leikkauksille, vaan KYLLÄ HYVINVOINNILLE ! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti