perjantai 3. elokuuta 2018

 
 
 
 
 
Jopa "vastuullisen journalismin" nimissä tarjoaa (Sipilän hallitusta lähellä oleva lehdistö), Ylen keralla,  erikoisia ja paikkansa pitämättömiä väitteitä ja "perusteluja", miksi pitää käsittelyssä oleva hallituksen väkisinkin ajama sote-hanke ajaa "maaliin"- vaikka väkisin.

Perusteluksi tälle väitteelle kelpuutetaan (esim. Ylen julkaisema ns. asiantuntijan haastattelu), jopa väitteet "kun sitä on niin kauan jo ajettu" ja muitakin perustelemättömiä mutu-tuntemuksia sosiaali-ja terveydenhoidon yksityistämistä ajavilta ns. "asiantuntijoilta".

On ohitettu näissä "vastuullisen journalismin" tiedoitusvälineiden (myös Yle) uutisoinnissa täysin se syy, miksi sosiaali- ja terveydenhuollon ongelmat ovat kunnissa ja maakunnissa ja myös koko suomessa tulleet  "framille". Tämän ovat kokeneet karvasti kansalaiset sairaat ja jopa terveet, kun palveluja leikkausten (mm. tuusulankin kesäsulut Jokelassa ja Kellokoskella) takia ei löydy kuten aiemmin edes lähiterkkarista.

Syy on yksinkertaisesti tiukka leikkauspolitiikka, jota ajaa ennen kaikkea Sipilän hallitus, mutta myös eduskunnan puolueet, jotka ovat syyllisiä vuodesta 2012 lähtien leikanneet kuntien ja tulevat leikkaamaan vuoteen 2019 asti yhteensä 2 405 miljardia euroa kuntien (niissä kaikki suomalaiset elävät) peruspalveluista.

Kun rahat ja terveys on viety kunnilta ja kuntalisilta, hätäiseksi vaihtoehtoiseksi ja muka "ratkaisuksi" ajetaan sosiaali-ja terveyshuollon yksityistämistä, jolla viedään sitten tuhkatkin pesästä. Veroparatiisisaarilta toimivat terveysalan ulkomaiset ja kotimaiset maamme sosiaali-ja terveyspalveluiden tuhoojat, odottavat "vesi kielellä" tulevaa. Toivon ja uskon, ettei tämä Sipilän hallituksen ajama järjettömyys maassamme toteudu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti