sunnuntai 27. lokakuuta 2019





Suomen maksut unionille nousivat

Meille väitetään, että suomalaiset maksavat "vain" 105 € vuosittain jäsenyydestään EU:lle.

Tämä on "vaihtoehtoista totuutta" Koska maksamme myös tullitulomme ja muita maksuja EU:lle, vain 20,23% jää maahamme, lisäksi on myös muita toisten maiden puolesta maksettuja jäsenmaksuja. 
Maamme poliitikot (lähinnä oikeistopuolueet) halusivat "hinnalla millä hyvänsä" pääsyä EU:hun.

Suomi maksoi viime vuonna EU:lle yhteensä 2 018 miljoonaa euroa. Tähän niin sanottuun kansalliseen maksuosuuteen liittyvät maksut kasvoivat 424 miljoonalla eurolla toissa vuodesta. Tästä arvonlisäperusteisen jäsenmaksun osuus oli 302 miljoonaa euroa ja bruttokansantuloon perustuvan maksun osuus 1 590 miljoonaa euroa. Lisäksi Suomen osuus Britannian maksuhelpotuksen rahoituksesta oli viime vuonna 127 miljoonaa euroa.

Viime vuonna Suomi keräsi EU:n puolesta 173 miljoonaa euroa tulleja ja sokerimaksuja, jotka tilitetään suoraan unionille. Tästä vain 35 miljoonaa euroa tuloutettiin valtion talousarvioon kantopalkkiona.

Eli vain 20,23% tullimaksuista jäi maahamme. Nämä EU:n maksut huonontavat valtiomme hyvinvointipalvelujamme sekä haittaavat maamme yhteiskunnallista kehitystä kansalaisten tarpeisiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti