tiistai 11. lokakuuta 2016

Jo oli aika !




 Kuten jo 8.8.2013 Tuusulan kunnalle jättämässäni kuntalaisaloitteessa esitin toimenpiteeksi,
"Jokelan rautatieaseman odotustilojen turvaamiseksi" junamatkustajien hyväksi.

Ilokseni sunnuntaina, 9.10.2016 luin K-U lehdestä, että myös kuntapoliitiikot, Tuusulan kuntakehityslautakunnassakin ovat (vihdoin tosin 3 vuoden viiveellä) ymmärtäneet
jokelalaisten junamatkustajien hädän ja toimivat kuten olisi pitänyt, useampi vuosi sitten.

Se, että asia on ollut "naftaliinissä" on myös kuntapolitiikkojen aikaansaamaa. Heillähän on ollut täysi kuntapoliittinen valta tehdä aseman ja asemapalvelujen puolesta kuten tekivät ne kunnat, samaan aikaan VR asemien lopettamispäätöksien kohdalla muut kunnat, eli ne turvasivat pienellä kuntatuella niiden palvelut ja aukiolon.

Ja kun kyseessä oli vielä ainoa  jo (1875 perustettu) Tuusulan rautatieasema ja yli 2200 päivittäisen jokelalaisen etu on kuntapäättäjien toimimattomuus järkyttävää piittaamattomuutta. Myös K-U lehdessä ollut tieto asian (odotushuoneen aukiolo) nouseminen esille vasta Jokelan kuntalaisten illassa onkin huomattavasti vanhempaa perua.

Lisäksi tarjoan torstain aamuna kahvit, koska aloitetta aseman odotustilojen aukipitämisen turvaamiseksi on jo "pohdittu" Tuusulan kunnassa torstaina 13.10.2016  jo 3 vuotta 2 kuukautta 5 päivää. Siksi on tätä "vauhtia" juhlittava aamukahveilla !

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti