tiistai 15. marraskuuta 2016

Tuusulan kunnan omaisuutta tuhotaan. Vuokra-asunnot 100 kpl Haukkamäestä (Riihikallio)

 
 
Tuusulan kunnan vuokra-asuntoja (100 kpl) myydään Haukkamäestä, eräiltä taholta suositellaan myös kunnanhallituksessa niitä myytäväksi yksityiselle, pois kunnan omistuksesta rahamaailman bisnesmiehelle. Maanantaina 14 marraskuuta kauppa pistettiin viikoksi pöydälle. Hinnaksi lehtitiedoissa mainitaan kaupalle olevan 5,1 miljoona euroa eli vain 50 000 euroa asunto/kappale !?.

 Syynä ilmeisesti on tähän kauppaan on ilmoitettu kunnan rahapula, lisäksi sitä suosittaa myös kunnan virkamiesjohto. Tämä on todellista (jos kauppa hyväksytään valtuustossa) kunnan omaisuuden tuhoamista ja hukkaamista, siinä ei välitetä lainkaan kunnan omista ”kruunun jalokivistä”, eikä myöskään kuntalaisille, asua edullisesti (huomattavasti halvemmalla kuin yksityisen vuokra-asunnoissa) kunnan omistamassa ja päätäntävallassa olevassa asunnossa.

 Erikoista on myös se, että näitä vuokra-asuntoja ei ole edes tarjottu ostettavaksi niissä nyt asuville Tuusulan kuntalaisille.

 Tekijöinä ovat samat puolueet, kuin valtakunnan hallituspolitiikassa. Leikkaukset kunnille ja kuntalaisille ovat jatkumoa myös Tuusulassa. Valtio on leikannut lainmukaisia valtiolle kuuluvia perusturvan osuuksia kunnalle,  vuoteen 2017 mennessä noin 17 miljoonaa euroa!

 Nämä kyseiset kuntapuolueet jatkavat edelleen leikkauksia ja kunnan omaisuuden myyntiä, koska
”tavoitteena” Tuusulalla on myydä 230 vuokra-asuntoa ja parikymmentä kiinteistöä, joista kuvittelevat kunnan saavan 7-10 miljoonaa euroa!!! Kyseinen kauppa olisi summaltaan kuin "kusi sukassa" eli mitätön. Tässä käytetään tuhokapitalismin toimia yhteiseen kunnan/valtion omaisuuteen.
Tässä 11 kunnanhallituksen jäsenen julkiset osoitetiedot, heille voit ilmoittaa paheksuvan kantasi kyseiseen Tuusulan kunnan vuokra-asuntojen myyntiin yksityiselle sijoittajalle.

kari.friman@tuusula.fi  salla.heinanen@tuusula.fi  sari.heiskanen@tuusula.fi pasi.huuhtanen@tuusula.fi  sanna.kervinen@tuusula.fi  aila.koivunen@tuusula.fi
paivo.kuusisto@icloud.com  ari.nyman@tuusula.fi  ilkka.seppala@tuusula.fi
ilmari.sjoblom@tuusula.fi liis.sorri@suomi24.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti