torstai 6. syyskuuta 2018


Keskarissa 6.9 julkaistu vastaukseni konservatiivi Höökille.


Eräs näistä "konservatiivien kiitoradalle" jääneistä Natottajista, Matti Höök kirjoittaa (Keskarissa 5.9) kysymyksen allekirjoittaneelle, että kenen asialla olen?.

 Kysymykseen on helppo vastata ex-meppi Esko Seppäsen sanoin; Rauha, Rakkaus ja Natottomuus, ovat suurinmalle osalle suomalaisista,  tärkeitä asioita.  Erityisesti nykyisin, kun konservatiivien taholta lietsotaan maallemme vahingollista Nato:on liittymistä.

 Suomi on elänyt seitsemän vuosikymmentä rauhan ja vakauden aikaa. Sen on osaltaan turvannut maamme harjoittama ulkopolitiikka, jolla on ollut  kansan vahva tuki. Pitkään se perustui puoluettomuuteen suurvaltojen välississä eturistiriidoissa, mutta maamme EU:n jäsenyys on vaikuttanut tähän.

 Virallisen Nato-selvityksen mukaan "Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyys muuttaisi oleellisesti Itämeren strategista tilannetta ja lisäisi sotilaallista jännitystä alueella"

 Kannustankin suurta yleisöä ja "konservatiivien kiitoradalla" olevia tutustumaan Vakaus vaakalaudalla kirjaan, jossa on ajatuksia turvallisuuspolitiikamme suunnasta, kirjoittajina on 18 asiantuntiaa. Tällä hetkellähän NATO:on liittymistä kannatta suomalaisista vain alle 17 % ja tuskin presidentin kantakaan kannatusta nostaa, vaikka konservatiivit näin luulevat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti