lauantai 1. syyskuuta 2018




 Valitettavasti Jokelan Kansalaiopisto "Natottaa" yhä edelleen, jopa opiston päättävien vastauksessa mielipidekirjoitukseeni (Keskari 28.8)

 Jokelan Kansalaiopiston Syksyn 2018 ohjelma esitteessä, jonka tekstissä esitellään ko. Yleisöluento seuraavasti: Luennolla käsitellään muuttunutta turvallisuustilannetta ja Suomen varautumista. Onko Suomella vaihtoehtoja? Salomaa, että niitä on kaksikin, jotka
tukisivat toisiaan ja ne voitaisiin toteuttaa yhtäaikaisesti. Puollustussopimus Yhdysvaltain kanssa on nopea tie ja se tukisi hakemusta NATO:n jäsenyyteen, mikä veisi 18 kuukautta.

Jos tämä ei ole, vain yksipuoleista NATO sopimuksen puoleisen kannan esittämista Jokelan Kansalaisopiston taholta, Syksyn ohjelma julkaisussa. Kun lisäksi luennon järjestämistä Kansalaisopistolle on esittänyt Jokelan Reservin Upseerit ry (jäsenmäärä 16)
ei voi välttyä epäilyä siitä, että kyseessä on tietoinen tuen osoitus Natottamiseen. Kovin laajaa ei kannatusta (onneksi) ei NATO ole saanut laajassa mielipidemittauksissa vain 17 % suomalaisista kannatti liittymistä siihen.

 Lisäksi Kansalaisopistot kuten Työväenopistotkin, saavat valtion
tukea (57% ) ja lisäksi kunnan tukea myös Jokelassa, toivoisin Opetushallituksen ollessa valvojana, seuraavan mihin tarkoitukseen tukea annetaan - sivistykseen ja opiskeluun vai sotapolitiikan kiemuroihin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti